keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Avautuminen

Sen minä tuolla Arkangelin-matkalla taas tajusin, että asiat etenevät ihmisten henkilökohtaisen verkostoitumisen kautta. Niin siis myöskin kirjoihin liittyvät asiat. Sosiaaliset ihmiset, jotka ovat aktiivijäseninä erilaisissa kirjallisuusorganisaatioissa, ovat hyvin apurahoitettuja, käännettyjä ja työllistettyjä. Omatkin asiani ovat parantuneet sitä mukaa kun olen pystynyt kuoriutumaan esiin kotelostani ja liikkumaan ihmisten ilmoilla.

Kateusviisari tietenkin värähteli, kun jouduin esiintymään ihmisten kanssa, jotka ovat kirjoittaneet paljon vähemmän kuin minä, ja ovat saaneet huomattavasti isompia apurahoja. No niinhän se on, ei se määrä vaan se laatu. Purkauduin tästä aiheesta muutaman kerran, mutta lienee ymmärrettävää, etten juuri saanut vastakaikua.

Ja oma vikahan se on. Minulle kyllä sanottiin heti ensimmäisen kirjani julkaisemisen aikoihin, että pitää hankkiutua kirjallisuuspiireihin ja verkostoitua, vain sillä tavalla pääsee uralla eteenpäin. Mutta minä kuvittelin, että olennaisinta on kirjoittaa hyvin ja etsiä kaikupohjaa kansan syvistä riveistä. Mutta ilmeisesti en kuitenkaan ole pystynyt etsimään sitä kaikupohjaa riittävän syvistä riveistä, sillä bestsellerit ovat jääneet tekemättä, vaikka esim. Helsingin joistakin kirjastoista kirjojani löytyy bestseller-hyllyistä, mikä on ollut hiukan hämmentävä havainto.

Share/Bookmark

20 kommenttia:

  1. Eipä siitä verkostoitumisestakaan ole paljon hyötyä ollut, ainakaan mulle. Olen tosin ehkä verkostoitunut väärin tai liian suppeasti, mutta kun tykkään verkostoitua vain semmoisiin juttuihin mitkä itselle tuntuu kivoilta ja mielekkäiltä. Aikaa kun on rajallisesti ja täytyy myöntää, että tämmöisenä semi-erakkona ei jaksaisi ihan hirveästi ajastaan kuluttaa verkostoissa uiskenteluun. Helsingin kirjailijoistakin erosin pari vuotta sitten.
    No, laiska ei kai ansaitsekaan apurahaa.

    Pitäis osata orientoitua enemmän semmoiseen "Tästä voisi olla apurahallisesti hyötyä" -verkostoitumiseen. Vaikka en tottapuhuen enää jaksa uskoa, että siitäkään olis hyötyä. Ja jos ei olisi, sitten olis vaan PAKKO myöntää olevansa liian huono ja tyhmä ansaitakseen apurahaa ;)

    VastaaPoista
  2. Parhaita verkostoitujia ovat he, jotka vilpittömästi nauttivat verkostoitumisesta ja tekisivät sitä, vaikka siitä ei olisi hyötyäkään. Sitä ei varmaan kannata edes leikillään myöntää, että olisi liian huono saamaan apurahaa. joku tyhmä vielä uskoo sellaista puppua.

    VastaaPoista
  3. Olipas hienoa löytää tänne blogiin :) Olen lukenut kaksi sinun kirjaasi ja pitänyt niistä olemmista, itselläni on toinen: Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin, toisen luin kirjaston kirjana.
    Mukavaa kevättalvea. Lisäsin blogisi suosikkeihin, joten tulen jatkossakin piiaphtamaan täällä.

    VastaaPoista
  4. Minua suoraan sanottuna kauhistuttaisi ajatus verkostoitumisesta. Jos se siis vaatii ramppaamista eri paikoissa ja jatkuvaa esilläoloa ja uusien ihmisten tapaamista. En kestäisi sellaista.

    Jotenkin harmillista, että maailma on ekstroverttien ja tyrkkyjen, kun on itse tällainen lonely rider.

    VastaaPoista
  5. Voih! Eipä sitä tällainen rivilukija aavistakaan, millaisia paineita kirjailijoilla on kirjoittamisen ja sen rahoittamisen kanssa. Tietysti olen aina tiennyt, että vain harva kirjailija Suomessa elää puhtaasti kirjoittamisella tai ainakaan haluamiensa kirjojen kirjoittamisella.
    On kuitenkin lukijana ihanaa saada joskus tilaisuus päästä näkemään ihan oikeita kirjailijoita ilmi elävinä. Eilen pääsin näkemään peräti kolme! Kirjoitin tunnoistani blogiini, kurkatkaa, jos miesdekkaristit tippaakaan kiinnostavat. Jaksakaa vain kirjailijat edelleen kirjoittaa ja tarpeen tullen verkostoituakin! Kyllä lukijoita piisaa!

    VastaaPoista
  6. Kirsi, eipä sitä lukijoiden tarvitse tämmöisiä miettiäkään, lukijoilla on oma elämä ja sen murheet murehdittavana, ja kirjojen tehtävä on viihdyttää, lohduttaa, antaa ajattelemista jne.

    Elegia, ekstroverttien tyrkkyjen maailma tosiaan. Suomi on ollut pitkään introverttien suojakoti, täällä on ymmärretty ujoja, mutta kulttuuri on muuttumassa täälläkin. Onneksi on netti, se auttaa meitä introverttejä pysymään mukana jonkinlaisissa verkostoissa:-)

    VastaaPoista
  7. Saako kirjoitteluistakin rahoja? jos saa, niin kuka niitä antaa? Minun joka en koskaan ole kuulunut mihinkään, on aina nyvittävä hihoista ja kyseltävä kaikemoista, mitä uskonnolinen, poliitinen ja muunlainen yhteenliittyminen saattaa tuottaa, eikä vaan saata vaan ihan ; tule meille nyökkäilemään, me nostamme sun tasoa, tuottaa.

    VastaaPoista
  8. latimeri, anova usein saa. Erilaiset rahastot antaa, ja setä valtiokin antaa. Ja sitten antaa tietenkin lukeva suuri yleisökin jotain.

    VastaaPoista
  9. Eiköhän tuosta verkostoitumisesta olisi eniten hyötyä silloin, kun yrittää saada läpi esikoisromaanin tuiki tuntemattomana ihmisenä? Arvelee tässä eräs, joka on juuri saanut käsistään ekan käsikirjoituksen lähetetyksi kustantamoihin. Olen kuullut, että pitäisi tuntea joku kustannustoimittaja: "kaikkihan tämänkokoisessa maassa sellaisia tuntevat". Keitähän ne ovat ne kaikki ja missä ne liikkuvat?

    VastaaPoista
  10. Koeta hankkiutua jonkin julkaisevan kirjailijan, tai kirjallisuudesta kirjoittavan toimittajan tms. tuttavuuteen. He saavat kutsuja kustantajien kokkareille, ja siellä liikuskelee myös kustannustoimittajia. Jotain agenttityyppistä henkilöä kohta kai vaaditaan, että uudet tekijät saisivat kässärinsä edes luettavaksi. muuten ne uhkaavat juuttua jonoihin.

    VastaaPoista
  11. Kustantamot ovat myös perustaneet omia kirjoittajakoulujaan, eiköhän niistäkin joku pullauta maailmaan kirjan.

    Agentuuritoimistot ovat maailmalla olleet joa vuosia/vuosikymmeniä, ja rantautuneet jo Suomeenkin.

    Ja viimeinen uutinenhan on tämä: meidän kansainvälisesti menestyinen kirjailijamme Sofi Oksanen on perustanut oman kustantamon.

    Elämme kaikintavoin mullistavia aikoja kirjan kustantamiseen liittyen.

    VastaaPoista
  12. Tässähän olisi bisnesidean paikka jollekulle osaavalle: yhdistäisi arvostelupalvelun ja agentuurin. Arvostelupalveluita löytyy tästä maasta pilvin pimein, mutta ei ainuttakaan agenttia, jolle voisi antaa esikoiskässärin tuputettavaksi kustantamoille. Systeemi on älytön: laitat vähintään viiteen mutta mahdollisesti kymmeneen paikkaan (riippuen siitä, millainen kässärisi on) tyrkylle, josta syystä ne kaikki joutuvat jonnekin laatikon pohjalle, josta joku saattaa vuoden päästä hiukan saatetta vilkaista. Ruuhkia ei syntyisi, jos agentti hoitaisi neuvottelun ja kustantamo voisi jo kättelyssä sanoa, onko kiinnostunut vai ei. Tosin sen saman homman voisi tehdä itsekin, jos se olis mahdollista, mutta nythän kustantamot ovat siellä jossain norsunluutornissaan meidän nimettömien tavoittamattomissa. Toisaalta jos saisi esikoisen läpi, niin sen jälkeen homma toimisi automaattisesti, seuraavaa suorastaan vaaditaan.

    VastaaPoista
  13. Siperiina, eikös just noin tuolla muualla maailmassa toimita? Et agentti ottaa (jos ottaa) kässärin ja ryhtyy sitä kauppaamaan kustantamoille sinne ja tänne ja tuonne, ja tietenkin ottaa palkkiot siitä välistä.

    Tuossa systeemissä on siis tekijän kannalta semmoinen juba, et tulee yks välittäjäporras lisää joka tietenkin höylää tuotteesta myös palkkion.

    Omin käsin onneen, sano...;)

    Tai: eikös se ole onnellisin joka on oman onnensa varassa? On sentään onni oma. Tai: oman onnensa seppä, kuten suomalaiset tuppaavat olemaan kun ollaan tämmöistä yksintakojakansaa...

    VastaaPoista
  14. Olisi kyllä kamalaa, jos apurahoja jaettaisiin vain tiuhaan julkaiseville! On paljon hyviä, hitaita kirjoittajia.

    VastaaPoista
  15. Tämä menee asian viereen, mutta onnea Lasten Luku-Varkaus -palkinnon ehdokkuudesta, Kirsti!

    Mitä verkostoutumisella, kun lukijat löytävät kirjan;)

    VastaaPoista
  16. Siperiina, Hirlii tuossa jo toikin esiin mikä on ongelma näissä agenttijutskissa. Tulee yksi väliporras lisää, jonka myös pitäisi saada siivunsa kakusta.

    Anonyymi, suomi pienenä kielialueena on ollut vaikea toimintaympäristö agentuureille, mutta ehkä niitäkin tosiaan kohta täällä nähdään.

    Ah, kiitos tiedosta Leena. mistäköhän sinä tuon uutisen kalastit? En ole itse törmännyt siihen missään. Mutta joo, lukijoihinhan minäkin olen yrittänyt satsata. Omat ongelmansa vaan on siinäkin ollut.

    VastaaPoista
  17. Onhan se noinkin Gabriela. Mutta toisaalta esim. itse julkaisen tiuhaan, koska en saa apurahoja. Vähän pidempään voisin tekstejäni ehkä haudutella minäkin. Mutta mikä nyt sitten reilua ja kenenkin kannalta. Suo siellä, vetelä täällä. Kansalaispalkka/perustulo ratkaisis tämän dilemman.

    VastaaPoista
  18. Mikä ongelma siinä on, että tulisi yksi väliporras lisää, jos se takaisi että tulisi edes jotenkin nähdyksi/ kuulluksi/ otetuksi huomioon? mielelläni minä siitä maksaisin.

    Tuo että jokainen olisi ....hyi, en voi käyttää sitä enkä muitakaan puhkikuluneita kliseitä....no omillaan ei tänä päivänä Suomessa siinä mielessä pidä paikkaansa, että ainoa mitä voi itse tehdä, on hioa käsikirjoitus viimeisen päälle. Siitä eteenpäin sitä ei voi mainostaa, ellei tunne jotakuta tai ole joku tyrkky- tai muu julkkis.

    Mutta hyvä on, lopetan aiheesta jauhamisen vähitellen, taidan vain ajankohta huomioonottaen olla nyt itse jo etukäteen vähän turhautuneessa tilanteessa, kun valmistaudun siihen puolen vuoden, vuoden tai puolentoista odotteluun, jonka jälkeen saan nipun hylsyjä, että valitettavasti ei sopinut kustaanusohjelmaan (= hah hah, mitä sä oikein luulet olevasi kun kirjoitat tuommoisesta aiheesta, no on se nyt sattumoisin ajankohtainen kun maailmalla tapahtuu mitä tapahtuu, mutta sä olet Suomessa, kirjoita Suomesta ja suomalaisista).

    VastaaPoista
  19. Agentti varmaan tarvitsisi itselleen kirjailijan koko palkkion, että sitä ylipäätään kiinnostaisi tuollainen työ. Kun painokset ovat sitä luokkaa kuin ovat, siitä on kovin vähän jaettavaa. Joku Sofi Oksanen pystyy tietysti jo makselemaan agenteillekin. Ymmärrän kyllä turhautumisen, sitä on kässäreitä maailmalle kylväessään niin noiden satunnaisten lukijoiden armoilla.

    VastaaPoista
  20. Helsingin kaupunginkirjaston BestSeller-hylly ei ole sitä mitä nimi antaa ymmärtää, eli paljon myytyjen tai paljon lainattujen kirjojen hylly. Siihen sijoitetaan kirjoja, joilla on lyhyt laina-aika ja joita ei voi varata. Idea on että uutta, kiinnostavaa kirjallisuutta voi löytää myös paikan päältä kirjastossa käydessään, ei ainoastaan pitkien varausjonojen kautta.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!