maanantai 15. lokakuuta 2012

Nukkumaan mennessä

Tänään alkoi puolen päivän jälkeen tulla hyperventilaatio-oireita, kun ajattelin mitkä kaikki työt pitäisi ehtiä tehdä. Aloin tanssia. En viitsi kertoa mitä musiikkia soitin. Minulla on paljon harrastuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tanssiminen auttoi.

Menin yliopistolle kävellen, katsoin reittiohjeesta että matkaa sinne on 3,3 kilometriä. 6,6 kilometriä yhteensä. Yleensä menen pyörällä, mutta nyt ajattelin, että ehkä on hyvä liikkua hitaammin, että sielu pysyisi perässä. Minulla on muutenkin hidas sielu ja nyt se on ollut viime aikoina vielä enemmän tuollainen, omiin aatoksiinsa vaipuvainen. Se pitää muistaa ottaa aina huomioon.

Introvertiksi ihmiseksi vietän tätä nykyä kyllä äärettömän sosiaalista elämää. Unetkin ovat täynnä väkeä. En valita kuitenkaan.

Peltikatto ropisee kotoisasti, vaikka sinänsä olen sitä mieltä, että vettä on tänä vuonna saatu jo riittämiin.


Share/Bookmark

1 kommentti:

Kerro mitä mielessä!