torstai 19. helmikuuta 2015

Kosminen yksinäisyys katsomossa

Eilen kävin Maneerissa katsomassa, kun Pappeja kyydissä näytelmää harjoiteltiin. Tunsin itseni hölmöksi siellä istuksiessani koska dramatisoinnissa on aika paljon teologiaa, ohjaaja vissiin halusi sitä siihen. Näyttelijät, jotka muuten olivat erinomaisen sujuvia ja suvereeneja kangistuivat välittömästi, kun piti suoltaa raamatunlauseita. Tuli selväksi, että moista jargonia pidettiin aikansa eläneenä, mutta se ymmärrettiin koomisena elementtinä näytelmässä.

Niinhän se tavallaan onkin, mutta oma ajatukseni on se, että asiat jotka tällä hetkellä ovat aikansa eläneitä eivät ehkä ole sitä enää sadan tai viiden sadan vuoden kuluttua. Sikäli kuin pallomme on kasassa vielä silloin. Meillä ihmisillä tuppaa olemaan ihan naurettavan lyhyt perspektiivi asioihin. Ihan kuin meidän tämä ohikiitävä nykyhetkemme olisi se maailmannaula, joka ympärille avaruus ja planeettojen kiertoradat rakentuvat.

Näyttelijöille ja luultavasti myös tulevalle yleisölle näytelmän sisältö tulee olemaan jokin aivan muu kuin se on ollut minulle, käsikirjoittajalle. Tämä ei tietenkään tullut minulle yllätyksenä, mutta jotenkin se taas kirpaisi.

Share/Bookmark

2 kommenttia:

  1. Ei tarvitse odottaa sataa tai viittäsataa vuotta. Palvelin asiakkaita hesalaisessa lähiössä, ja uskonnollisesta kasvatuksesta, jonka suomalaislapset saivat ennen 60-luvun murroksen valtaan pääsyä, oli todellista hyötyä. Osasi suhtautua siihen väkeen, joka otti erilaiset uskontonsa vakavasti, myös afrikkalaisiin kristittyihin ja heidän raamatunlauseisiinsa. Suomalaisten kulttuurista uskonto puuttuu tosiaan nykyisin kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Niin julkisesta tilasta se puuttuu, on muuttunut undergroundiksi. Se on totta, että maahanmuuttajien kautta tulee vähän toisenlaisia vaikutteita kulttuuriin.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!