perjantai 11. syyskuuta 2015

Voidaanko meihin ottaa yhteyttä haudan takaa?

Hei muuten, hyvä kun muistin, tiistaina 22. 9 klo 13 vierailen Hyvinkään kirjastossa. Jos blogini sakeassa asiakaskunnassa on hyvinkääläisiä, niin tulkaa moikkaamaan. Aion kertoa Hyvinkäällä, että millaiset tapahtumat ja millä tavalla johtivat Tuntemattomat romaanin kirjoittamiseen. Aion mm. väittää, että minuun otettiin haudan takaa yhteyttä. Olen siis ns. hörhö.

Nyt yritän vääntää liian totisille urille harhautunutta viihdekässäriäni viihdyttävämmille ja keveämmille raiteille, en tiedä pystynkö, sillä mielen pohjalla tikuttaa lupaus hommata Pansioon ruokakasseja turvapaikan hakijoille. Pitäisi siis lähteä ostoksille ja syytää rahaa makarooniin, riisiin ja nuudeleihin. Sunnuntaina on myös kahvitusvuoroni, pitää kahvittaa ja kakuttaa toista sataa ihmistä, sekin omasta pussista. Kaikkeen sitä taiteilija venyy näinä aikoina. 

Share/Bookmark

2 kommenttia:

Kerro mitä mielessä!