keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Elämä on arpapeliä

Tässäpä iltapuhde! Taiton lukeminen. Vautsi vau! Projektin tietynlainen päätepiste  häämöttää jälleen, kirja on kohta valmis! Kohta ei tarvitse vääntää tämän kanssa, mutta vielä pitää jaksaa. Vielä voin etsiä virheitä, jee.

Voi kun jaksaisinkin olla uuttera virheiden etsijä, mutta olen liian armollinen itselleni. Luen tekstiä olettaen, että kyllä se varmaan on oikein. Pitäisi olla lahjomaton kyylä tässä hommassa.

Toinen juttu. Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla iltaisin vanhoja päiväkirjojani. No en kyllä voi väittää viihtyneeni. Ällistyin törmätessäni tähän ylöskirjaukseen. Olen kuusitoistavuotiaana suunnitellut romaanin kirjoittamista, ja kaavaillut, että minun täytyy mennä ilmeisesti aikuisena naimisiin varakkaan miehen kanssa, koska taiteilulla ei Suomessa elä. Koska jos joutuu muuten tekemään työtä niin sitten ei voi tehdä taidetta.



Jossain kaapin pohjalla on tallella osia tuosta romaanikässäristä neljänkymmenen vuoden takaa. Siinä oli yllättävää kyllä ikäiseni tyttö, joka karkaa kotoa metsään ja tutustuu  metsien miehiin, jotka ovatkin paljon tytön vanhempia fiksumpia, vaikka elävät yhteiskunnan ulkopuolella. Tyttö oppi metsässä ollessaan jotain, mutta en muista mitä.

Päiväkirjassa on haikeaa pohdintaa siitä voisinko joskus kirjoittaa kirjan jonka joku julkaisi ja joku lukisi. Entä jos joku olisi silloin kertonut, että eräänä päivänä elän kirjoittamalla kirjoja. Mutta ehkä on hyväkin ettei kertonut, koska sain ihan itse ilman ulkopuolisten kannustuksia etsiä oman tieni.

Yritän nyt virittäytyä sellaiseen valtavaan iloon, jota olisin todennäköisesti kuusitoistavuotiaana kokenut kuullessani, että minua odottaa loistelias elämä kirjailijana.







Share/Bookmark

2 kommenttia:

  1. Vanhat päiväkirjat ovat todellisia aarteita! Aika enteellisiä olet nuoruudessa kirjoittanut. Päivänkirjan kirjoittamisessa etenkin kiinnostavaa on se, että kenelle niitä oikeastaan kirjoittaa? Niitä ei ole tarkoitettu ulkopuolisille. Eli onko se itselleen kirjoittamista? En mitään kovin pahoja hirvityksiä kirjoita omiin päiväkirjoihini, mutta silti tuntuisi eri ikävältä ajatukselta, että jäisin yllättäen auton alle ja sitten kirjojani pengattasiin ja taivasteltaisiin, että ai tällaistakin se mietti ja tällaistakinko sille oli käynyt...
    Onnea tuosta kiinnostavalta vaikuttavasta uutukaisesta :) t. Berit

    VastaaPoista
  2. Hei Berit, niin sanopa se, että kenelle sitä päiväkirjaa oikein kirjoitetaan. Jos muistelen omia kirjoittamishetkiäni nuoruudessa, niin kaipa minä silloin kuvittelin, että aikanaan itse lukisin noita juttuja joskus myöhemmin, ja muistaisin oman entisen itseni. Itse olen ajatellut, että ehkä päiväkirjalla voisi ainakin lapsuudessa ja nuoruudessa olla juuri tuo merkitys. Se dokumentoi itseä varten eri ikävaiheita. Niin ne eivät yhtä helposti pääse kokonaan unohtumaan, tai ne on ainakin rekonstruoitavissa. Eli vastaus kysymykseesi, mielestäni päiväkirjaa kirjoitataan etupäässä itselle.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!